Teknologia on olennainen ja huomaamatonkin osa arkeamme. Esimerkiksi erilaisten palveluiden käyttäminen viihteestä viranomaisasiointiin on digitalisoitunut. Digitaaliset palvelut muuttuvat vuorovaikutukseltaan yhä ihmismäisemmiksi ja lähestyvät käyttäjäkokemukseltaan asiointia luonnollisen henkilön kanssa. Usein puhutaankin teknologian humanisaatiosta. Osana humanisaatiota tultaneen näkemään myös mittavaa palveluiden personoinnin kasvua.

Tämän hetken teknologinen murros liittyy erityisesti tekoälyn käyttöönottoon. Tekoälyn (artificial intelligence, AI) avulla koneet voivat oppia kokemuksen perusteella, mukautua uusiin tilanteisiin ja suorittaa inhimilliseksi luokiteltuja tehtäviä. Useimmat suositut esimerkit tekoälyn käytöstä – shakin peluusta kuljettamattomiin ajoneuvoihin – perustuvat pitkälti syväoppimiseen. Teknologioiden avulla tietokoneita voidaan opettaa suorittamaan toimintokokonaisuuksia, joissa ne käsittelevät suuria tietomääriä.

Tekoäly on monimutkainen ilmiö. Vaikka siihen sisältyy lupaus automatisoida, yksinkertaistaa ja parantaa, se vaatii muutoksia myös toimintatapoihin. Kyse ei ole vain uudesta työkalusta – kyseessä on uudesta tavasta tehdä työtä. Tekoäly voi helposti automatisoida tehtäviä, kuten asiakirjojen laatimista, kokousten tiivistämistä tai asiakaspalvelukyselyiden käsittelyä. Mutta kaiken kehityksen keskellä tulee ymmärtää, ettei työntekijöiden ja tekoälyn vuorovaikutusta unohdeta. Se, kuinka hyvin ihmiset muutokseen mukautuvat, määrittää yleensä onnistumisen – tai epäonnistumisen.

Tekoäly yhdistyy tänä päivänä vahvasti myös valvontaan ja turvallisuuteen. Esimerkiksi Euroopan unionissa on keskusteltu laajasti siitä, miten tekoälyä voitaisiin hyödyntää turvallisuuden vahvistamisessa ja terrorismin torjunnassa. Demokratioissa reunaehtona on kuitenkin kansalaisten perusoikeuksien vahva suoja. Tekoälyn lisääntyvä käyttö valvontateknologioissa nostaakin esiin kysymyksen, kuinka pitkälle valtiot voivat mennä yksilönvapauksien rajoittamisessa kansallisen turvallisuuden nimissä? Autoritaarisissa valtioissa – kuten Kiinassa – tämän kaltaisia rajoitteita ei ole, vaan kansalaisia valvotaan tekoälyn avulla jo nyt hyvin kattavasti. Olettavaa on, että tekoälyyn perustuva valvonta tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti eettisistä ongelmista huolimatta. Saavutettavat turvallisuushyödyt kannustavat edistämään tätä kehitystä.

Erityisesti Kiina on noussut tekoälykehityksen veturiksi viimeisen vuosikymmenen aikana. Mittavien investointien ja innovaatioystävällisen ympäristön tukemana maasta on tullut merkittävä tekoälytoimija. Keskeiset indikaattorit kertovat selvää sanomaa – kiinalaiset yritykset ovat hakeneet noin 3/4 kaikista tunnetuista tekoälypatenteista. Maan hallitus onkin asettanut tekoälyn kehittämisen kansalliseksi painopisteeksi ja määrittänyt strategiset tavoitteet teknologisen kehityksen edistämiseksi.

Puolustuskysymyksissä tekoälyn käyttöönottoa on vauhdittanut Ukrainassa meneillään oleva sota. Mikrotasolla tekoälyn tuominen aseisiin ja sensoreihin tarjoaa monia etuja. Tekoäly voi tehdä toiminnasta turvallisempaa, halvempaa ja riskittömämpää. Ohjelmistot eivät myöskään tarvitse unta tai lepoa. Toisaalta riski on siinä, että tekoäly voi valita väärän kohteen ja hyökätä esimerkiksi siviilejä tai omia joukkoja vastaan. Tekoäly tekee siis päätöksiä myös elämästä ja kuolemasta. Peruskysymykseksi muodostuukin, olemmeko valmiita antamaan tällaisen vastuun koneille?

Makrotasolla tekoäly muokkaa asevoimissa vallitsevaa doktriinia eli sodankäyntiä ohjaavia oppeja. Keskeiseen rooliin näyttävät nousevan droonit, joissa tekoälyn hyödyntäminen mahdollistaa autonomisen toiminnan. Tämä tarkoittaa, että drooneja voidaan ohjata ilman ihmisen väliintuloa, ja ne voivat tehdä päätöksiä itsenäisesti. Tällä hetkellä valtaosa käytössä olevista drooneista edustaa kuitenkin vielä FPV-teknologiaa, missä ohjaaja käskyttää laitetta. Se tapahtuu joko radiotaajuuksilla tai ohuen valokuitukaapelin välityksellä. Jälkimmäinen vaihtoehto on yleensä kertakäyttöinen ratkaisu, missä droonilla kuljetetaan esimerkiksi räjähde ohjaajan määrittämään kohteeseen.

Droonisodankäynti on epäsymmetristä. Hyvin halvalla – kuten vaikkapa 1000 eurolla valmistetulla kuluttajakäyttöön tarkoitetulla kiinalaisella droonilla – voidaan tuhota miljoonien arvoinen panssaroitu ajoneuvo. Muutamien vuosien päästä tekoälyllä varustettu drooni pystynee myös navigoimaan itse maaston muotojen perusteella ja tunnistamaan viholliskohteita. Nämä droonit voivat jäädä ”lepotilassa” maastoon odottamaan signaalia tai ärsykettä, joka aktivoi ne. Toiminnallisena rajoitteena on luonnollisesti kuitenkin laitteen tarvitsema käyttövirta.