Lainsäädäntö mahdollistaa myös reservistä eroamisen varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen, ja asia onkin ollut julkisuudessa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Krimille vuonna 2014. Tuo tapahtuma synnytti noin 1000 henkilön eroaallon Puolustusvoimien reservistä ja pian tapahtuman jälkeen lähetettiin niin kutsuttu reserviläiskirje. Siinä kerrottiin jokaiselle henkilökohtaisesti mm. sodan ajan sijoitus.

Vuonna 2022 tapahtui toinen eroaalto, kun Venäjän joukot vyöryivät Ukrainaan. Noin 4000 reservissä olevaa sotilasta vetäytyi siviilipalvelukseen. Kokonaismäärään suhteutettuna ei puhuta suuresta joukosta, mutta jokaisen koulutetun reserviläisen poistuminen rivistä on yhteiskunnalle tappio niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.

Konkreettisen pakon poistuminen maanpuolustukseen liittyvien velvollisuuksien täyttämisestä johtaa ilmeisesti niin varusmiespalvelukseen suuntaavat kuin reserviläisetkin pohtimaan maanpuolustusta painotetusti vain henkilökohtaista lähtökohdista. Kun tälle tielle lähdetään, näyttäytyy yksilön suhde yhteiskuntaan epätasapainoiselta. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien välillä vallitsee moraalinen ristiriita.
Hyvinvoiva Suomi on tarjonnut jokaiselle kansalaiselleen perustan, missä vaatimattomistakin oloista lähtöisin oleva ihminen voi ponnistaa korkealle. Koulutus on maksutonta, terveydenhuolto järjestetty ja hädän tullen yksilö saa yhteiskunnalta monia palveluja käyttöönsä. Maanpuolustusta tarvitaan tämän kaiken suojaamiseen tilanteissa, joissa meitä uhkaa ulkoinen vaara. Silläkö hetkellä Suomen tarjoamat elämän eväät eivät sitten olisikaan puolustamisen arvoisia? Saati niiden kanssaihmisten turvaaminen, jotka eivät siihen itse kykene?