Geopolitiikka on tunkeutunut vahvasti talouteen, mutta se on myös perinteisessä merkityksessään saanut kasvavan roolin turvallisuuden kokonaiskentässä. Suomessa geopolitiikan merkitys on tiedostettu aina, vaikkakin 2000-luvun alkupuolella elettiin ajanjaksoa, missä globaalin hyvän tavoittelu ylitti kansalliset realiteetit.

Esimerkiksi liittyminen Ottawan miinasopimukseen vuonna 2012 oli rimanalitus silloiselta poliittiselta johdolta. Noin 13 vuotta myöhemmin tehtiinkin näyttävä korjausliike. Jälkikäteen arvioituna vaikuttaa siltä, että hyvinä aikoina Suomi muodostaa aivan liian vaatimattoman kiinnitysalustan niille kunnianhimoisille poliitikoille, jotka toimivat vahvan idealismin hengessä. Turvallisuusnäkökulmasta riskit suurempienkin ongelmien syntymiseen kasvavat näissä olosuhteissa merkittävästi.

Suomen geopoliittiset ongelmat pelkistyvät Venäjään, joten ei siis ole yhdentekevää, mitä politiikkaa idässä vallassa oleva hallinto kulloinkin harjoittaa. Moskovassa onkin jo yli 10 vuotta vaikuttanut aggressiivinen laajentumispolitiikka naapurivaltioiden suuntaan. Suomalaisina olemme osa tätä reunavaltiodilemmaa, vaikka muuta haluaisimme.

Keskeinen sijaintimme Pietarin kupeessa ja Suomenlahdella vetää meidät automaattisesti mukaan mahdolliseen aseelliseen konfliktiin. Nato-velvoitteiden puitteissa se saattaa tapahtua myös muissa Venäjään rajoittuvissa reunavaltioissa – esimerkiksi Romaniassa. Siellä järjestäytynyt yhteiskunta on horjunut talousongelmien ja Venäjän hybridivaikuttamisen seurauksena.

Geopoliittisia realiteetteja ei voida muuttaa, mutta niiden kohtaamiseen kyetään vaikuttamaan. On paradoksaalista, että Suomi, jonka yli venäläiset sotilaat ovat kulkeneet moneen kertaan historiassa, tarvitsi tämän ymmärtämiseen Ukrainassa käynnistyneen sodan. Nato-jäsenyyden kannatus ei noussut merkittäväksi ennen helmikuun 2022 tapahtumia.