Riippuvuutemme Yhdysvalloista on vahvasti turvallisuus- ja teknologiapainotteista. Naton toimintakyky nojaa pitkälti USA:n sotilaalliseen voimaan, eikä lähitulevaisuus näytä juurikaan valoisammalta. Suomi on taas puolestaan kytkenyt puolustuksensa Natoon päädyttyään hakemaan puolustusliiton jäsenyyttä.

Kyseessä on vaikutusketju, missä ongelmaksi muodostuu sen heikoin lenkki. Juuri nyt näyttää siltä, että näitä heikkoja lenkkejä on kuitenkin useita. Perusongelma liittyy Euroopan valtioiden sotilaallisiin suorituskykyihin – tai pikemminkin niiden puuttumiseen. Tilannetta toki pyritään parantamaan, mutta lähtökohdat huomioiden valmista ei synny vuodessa tai kahdessa. Puhuttaneen ainakin vuosikymmenen kestävästä muutosprosessista.

Turvallisuusnäkökulmasta tarkasteltuna kohtalaisen riskin muodostaa Yhdysvallat. Valtio, jonka kalusto- ja asetoimituksiin olemme sitoneet itsemme etenkin Ilmavoimien osalta vuosikymmeniksi eteenpäin. USA on osoittanut selkeästi Trumpin toisella virkakaudella, ettei sille ole keskeistä pitää kiinni vanhoista liittolaissuhteistaan, vaan olennaista on edistää amerikkalaisten etua kaikissa tilanteissa. Tuon edun määrittely on myös hyvin tilannesidonnaista, joten kattava ennakoiminen on Trumpin johtaman maan suhteen vaikeaa. Yleisluonteisena havaintona tehtävää voitaisiin kuvata jopa mahdottomaksi toteuttaa. Sen ovat osoittaneet monet kansainvälisen politiikan nopeat käänteet vuosina 2025–2026.

Suomi on pyrkinyt varmistamaan asemaansa myös kahdenvälisesti Yhdysvaltojen suuntaan. Tähän liittyvä puolustusyhteistyösopimus (Defence Cooperation Agreement, DCA) tuli voimaan 1. syyskuuta 2024 ja sen tavoitteena on sujuvoittaa Suomen sekä Yhdysvaltojen yhteistoimintaa kaikissa turvallisuustilanteissa. Oletuksena on, että tämä sopimus vahvistaa maamme turvallisuutta.

Virallisesta näkökulmasta tarkasteltuna DCA on Suomea sitova kansainvälinen sopimus, jolla luodaan ajantasaiset puitteet yhteistyölle Yhdysvaltojen kanssa. DCA-sopimus käsittelee muun muassa joukkojenmaahantuloon, puolustusmateriaalin varastointiin, rikosoikeudelliseen toimivaltaan sekä verotukseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi sopimuksessa sovitaan maantieteellisistä alueista, joille Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistyö ja yhteistoiminta ensisijaisesti keskittyisivät.

Turvallisuusriippuvuutemme yhdistyy siis toimijoihin, joiden suhteen vähänkään pidemmän aikavälin ennustettavuuden rakentaminen on vaikeaa. Erityisesti Yhdysvaltojen sisäisten jännitteiden purkautuminen voi aiheuttaa merkittäviä yllätyksiä maailmanpolitiikassa. Presidentti Trump testaa toimivaltansa rajoja määräämällä kansalliskaartin joukkoja demokraattijohtoisiin suurkaupunkeihin – usein sillä verukkeella, että turvallisuustilanne on niissä kehittymässä hallitsemattomaksi. Sotilaiden käyttö siviiliyhteiskunnan hallitsemiseen vertautuu autoritaarisiin järjestelmiin, joita löytyy maailmasta laajalti. Siihen liittyy myös kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin vastaavaa toimintaa nähtiin useassa Etelä- ja Väli-Amerikan valtiossa.