Talousongelmien ratkaiseminen näyttäytyy järjestyksessään toisena pitkällä listalla yhteiskunnan akuutteja ja vähän pidemmänkin aikavälin haasteita. Talouskasvun pysähtyminen vuonna 2008 ja sitä seurannut nollakasvun aikakausi yhdistettynä samaan aikaan tapahtuneeseen julkisten menojen mittavaan kasvuun, ovat johtaneet Suomen ahdinkoon. Nollakorkojen aikakautena – 2010-luvun puolivälistä vuoteen 2022 – tilanteeseen ei kiinnitetty niinkään huomiota, sillä valtion ja muiden julkisyhteisöjen lainanhoitokulut olivat maltillisia. Paluu normaalikorkoihin johti kuitenkin tarkastelemaan tilannetta toisin. Vuonna 2025 valtio joutuikin ottamaan poikkeuksellisen mittavasti uutta velkaa.

Suurin osa valtion lainaamasta summasta käytetään normaalissa järjestyksessä vanhan velan maksuun. Sen päälle otetaan kuitenkin uutta velkaa nettona 14,3 miljardia euroa. Kyseessä on Petteri Orpon (kok) hallituksen velanottoennätys, joka kuitenkin kalpenee vertailussa Sanna Marinin (sd) hallituksen velanottomäärälle koronakeväänä 2020. Vuoden 2025 merkittävä velanoton lisäys nostaa valtion velan suhteen bruttokansantuotteeseen peräti 86,9 % tasolle, arvioidaan Valtiovarainministeriössä. Edelliseen vuoteen verrattuna nousua oli peräti 4,8 %. Velka kasvaa eniten – 3,5 prosenttiyksikköä – julkisen talouden alijäämien seurauksena. Siis siitä syystä, että valtion menot ovat suuremmat kuin tulot. Miljardiluokkaan kivunneet korkomenot heikentävät velkasuhdetta vielä 1,5 % lisää.

Talouskasvu yhdistettynä julkisten tehtävien mittavaan uudelleenarviointiin muodostavat yhtälön, jonka puitteissa julkinen taloudenpito kyetään saamaan kestävälle uralle. Ensimmäisen toteutuminen on täysin riippuvainen siitä, että Suomessa kyetään kasvattamaan yritystoiminnan tuottavuutta. Sitä syntyy olosuhteissa, missä olemme kilpailijoitamme parempia niin innovoinnissa, tuotteiden/palvelujen rakentamisessa kuin niiden kaupallistamisessakin. Onnistumisen perusta on koulutustasossa, mutta etenkin teknisten ja luonnontieteellisten tutkintojen laatu sekä määrä saavat korostetun merkityksen. Tämä on ymmärretty jo tovi sitten Aasiassa, muttei länsimaissa ja siksi jälkimmäiset ovatkin nopeasti muuttuvassa teknologisessa kentässä suurissa ongelmissa.

Teknologiapainotteista tulevaisuutta ei kyetä kohtaamaan ilman kotimaisia osaajia, mutta yritysten toimintakykyä voidaan toki vahvistaa kansainvälisillä työntekijöillä. Jatkuvassa muutoksessa oleva tilanne haastaa erityisesti suomalaisen koulutuspolitiikan, joka ei ole tunnettu nopealiikeisyydestään. Lähitulevaisuudessa teknologiaosaamisen kasvattamiseen onkin löydettävä uusia toimintamalleja entisten sijaan, sillä muutoin menetämme otteemme nopeasti etenevästä tekoälykehityksestä. Se taas puolestaan johtaisi kumuloituviin ongelmiin etenkin vientisektorilla.