Suomen geopoliittiset fundamentit ovat yleisesti tunnettuja. Pitkä maaraja – noin 1300 kilometriä – Venäjän suuntaan on näistä merkittävin, sillä se yhdistää meidät maantie-teellisesti laajaan mannervaltioon. Venäjän mittasuhteet ovat valtavat – sen toisella äärilaidalla sijaitsee rajalinja, jonka naapurimaana on Kiina. Karttaa katsottaessa Suomi näyttäytyy suureen manneralueeseen kytkeytyvältä ulokkeelta ja tämä lähtökohta onkin säädellyt asemaamme historiassa. Myös rajalinjan sijainti on vaihdellut.

Suomen itäraja muodostaa niin EU:n kuin Natonkin näkökulmasta monipolvisen haasteen. Kytkeehän rajalinja molemmat organisaatiot maantieteellisesti Venäjään laajalla alueella – Itämereltä lähes Jäämerelle asti. Tilanne on huomioitu ja se näkyy mm. EU:n suuntaamana tukena Suomen rajavalvonnalle. Syksyllä 2025 suunniteltiin esimerkiksi droonimuurin rakentamista. Puhtaasti sotilaalliselle puolelle sijoittuu puolestaan Pohjois-Suomen puolustuksen vahventaminen liittolaisjoukoilla. Ruotsilla on näiden suhteen erityinen rooli, sillä Ruotsin maavoimien mekanisoidusta Norrbottenin prikaatista muodostettaneen Suomen Lappiin kriisitilanteessa perustettavan 4 000–5 000 sotilaan Nato-prikaatin ydin.

Toinen geopoliittinen fundamentti muodostuu merialueista, joihin maamme rajoittuu, tai joille muodostuu geopoliittisesta näkökulmasta keskeinen merkitys. Itämeren alue estää maayhteyden muodostumisen etelän ja lännen suuntiin. Maa-alueella kulkureitti Ruotsiin avautuu vasta Tornion tasalta, mutta yhteyksiä (tiet ja rautatiet) siitä pohjoiseen on tarjolla erittäin vähän. Niitä kuitenkin tarvittaisiin tilanteessa, missä Itämeren satamien käyttö estyisi tai rajoittuisi voimakkaasti heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi. Maayhteydet suoraan Atlantilta Suomeen ovatkin nousseet viime aikoina vahvasti otsikoihin. Käytännössä kyseeseen tulee Narvikin satama Norjassa, jonka kapasiteetti on nykyisellään kuitenkin verraten pieni. Narvik on kytkeytynyt Ruotsin rautatieverkkoon ja yhteyttä hyödynnetään erityisesti rautamalmin kuljettamiseen Kiirunasta maailmanmarkkinoille.

Rautateiden osalta ongelmaksi muodostuvat poikkeavat raideleveydet. Suomessa on tsaarinajan peruja käytössä itäinen ratkaisu, kun taas junaradat on Ruotsissa rakennettu läntisen Euroopan käyttämän standardin mukaan. Leveysero on noin 90 millimetriä, joten suomalaista rautatiekalustoa ei voida hyödyntää Tornionjoen länsipuolella. Tällä on merkitystä erityisesti huoltovarmuuteen liittyvissä kysymyksissä, sillä tavararahdin siirtäminen raidekuljetuskalustosta toiseen edellyttää muutostöitä, joihin ei löydy laajaa valmiutta nykytilanteessa. Muutoskapasiteettia on kuitenkin mahdollisuus kasvattaa tarvittaessa.