Geopolitiikan paluun taustalla vaikuttaa vahvasti myös puhe uudesta maailmanjärjestyksestä. Tämä teema oli myös tasavallan presidentin järjestämien Kultaranta-keskustelujen aiheena vuonna 2025. Uusi maailmanjärjestys on nimitys, jota käytetään kansainvälisessä politiikassa kuvaamaan yhden aikakauden loppua ja vaihtumista toiseen. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatsov käytti termiä jo vuonna 1988 YK:n Yleiskokoukselle pitämässään puheessa. Tuolloin kyse oli visiosta, joka kohdistui kylmän sodan jälkeiseen maailmaan.

Tunnetuimpia aihepiiriin liittyviä kirjoittajia lienee Samuel P. Huntington, jonka teos ”Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys” ilmestyi jo viime vuosituhannen puolella. Hänen kirjoituksiaan leimaa erityisesti islamilaisen maailman ja länsimaiden välinen vastakkainasettelu. Tätähän 1990-luku sekä uuden vuosituhannen alku valtaosin edustivat. Pahimmat kriisipesäkkeet sijaitsivat jo tuolloin eri kulttuuripiirien rajoilla, ja kiistojen osapuolet kuuluivat lähes poikkeuksetta vastakkaisiin kulttuureihin (Pakistan, Intia, Palestiina, Bosnia, Kosovo jne).

Moderni geopolitiikka toimii kuitenkin hyvin perinteiseltä pohjalta, kuten viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet. Juuri tällä hetkellä asetelma kulminoituu erilaisiin etupiireihin, joita suurvallat ympärilleen rakentavat. Geopoliittisena käsitteenä etupiirillä ymmärretään aluetta, johon valtiolla on, tai johon se haluaisi hankkia poliittista, taloudellista tai sotilaallista määräysvaltaa. Tästä on kyse useimmissa sodissa ja konflikteissa. Erityisesti Ukrainassa.

Historiallisten esimerkkien valossa voidaan kuitenkin todeta, että tavoitteiden ollessa poliittisia, etupiirin muodostava alue nähdään nukkevaltioina. Niiltä puuttuu todellinen määräysvalta omissa asioissaan. Esimerkiksi Itä-Eurooppaan toisen maailmansodan seurauksena syntyneet kansandemokratiat edustivat ”nukkevaltioratkaisua”. Jos taas geopoliittiset motiivit ovat ensisijaisesti taloudellisia, on kyseessä ”siirtomaa” tyyppinen asetelma. Sotilaallisesti tärkeäksi koetut alueet voitaneen puolestaan luokitella puskurivaltioksi tai suojavyöhykkeiksi. Presidentti Trumpin kiinnostus Grönlantia kohtaan sijoittunee tämän määrittelyn piiriin.