Monipolvisen eriytymisilmiön ymmärtäminen edellyttää lukuisten mittareiden samanaikaista käyttöä. Kysymys on työmarkkinarakenteesta, koulutusrakenteesta, tuloluokkien keskinäisestä suhteesta, asuntokannasta, tuen tarpeesta ym. laaja-alaisesti alueellista eriytymistä kuvaavista indikaattoreista. Niiden lisäksi tulisi tehdä syvällisiä arvioita arvopohjaan liittyvistä eroavuuksista, sillä tähän liittyvät painotukset kertovat paljon siitä, miten yksilö asemoi itsensä suhteessa muihin ihmisiin ja laajemmin yhteiskuntaan.

Helsingissä Kontulan lähiössä asuvien arvopohjan voidaan olettaa poikkeavan merkittävästikin Pohjois-Karjalan syrjäseuduilla asuvien vastaavasta. Kuva Suomesta heijastuu monelle lähiöasujalle vain tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median kautta, sillä sukuhistoriaan piirtyneet muistijäljet kaupunkilaistumisesta ovat vuosikymmenten kuluessa kadonneet. 1960-luvun muuttoliikkeestä on pitkä matka tähän päivään.

Alueellinen eriytyminen yhdistyy vahvasti yhteiskunnassa koettuun koheesioon. Siis siihen, löytyykö sellaisia koossapitäviä voimia, joihin tukeutumalla selvitään niin arjessa kuin huonoinakin aikoina. Yhteenkuuluvuus, yhtenäisyys ja luottamus ovat koheesion keskeisiä indikaattoreita. Yhdysvalloissa nähdään parhaillaan, mihin tilanteeseen ajaudutaan, kun yhteiskuntaa koossapitävää liimaa ei enää löydy. Syntyy vahva vastakkainasettelu, joka voi pahimmillaan johtaa laajoihin väkivaltaisuuksiin. Suomessa ei olla lähelläkään tällaista, mutta meilläkin on syytä huolestua tietyistä nykykehityksen seurausvaikutuksista.

Niistä ehkä keskeisimmäksi muodostuu ihmisten elin- ja kokemuspiirissä tapahtunut muutos. Näkymä Suomeen on kaventunut kaupungistumisen ja kansainvälistymisen myötä. On paljon suomalaisia, jotka eivät juuri koskaan poistu suurista kaupungeista ja toisaalta taas heitä, joille esimerkiksi pääkaupunkiseutu muodostaa vain tukikohdan, mistä sukkuloidaan kansainvälisellä areenalla. Vastaavaa kuplautumista tapahtuu luonnollisesti myös syrjäseuduilla, mutta poikkeavista syistä.