Kiinassa päätettiin yhden lapsen politiikasta vuonna 1980. Tarkoituksena oli hillitä väestönkasvua, mikä olikin ollut voimakasta toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Laki rajoitti perheiden lapsiluvun yhteen. Kiinan kommunistinen puolue katsoi tuolloin, että liian nopea väkimäärän kasvu uhkasi taloudellista kehitystä ja yhteiskuntarauhaa. Kaksoset kuitenkin hyväksyttiin ja maaseudulla sallittiin joissain tapauksissa toinenkin lapsi. Etenkin, jos ensimmäinen tulokas oli tyttö. Myös rahaa käytettiin lapsien kohdalla häikäilemättä kaupanteon välineenä – lupa toiseen lapseen oli mahdollista saada, jos maksoi virkamiehille. Yhden lapsen politiikka johti laajaan naisiin kohdistuvaan kontrollointiin.

Kiinan väkimäärä oli vuoden 2024 lopussa 1408,3 miljoonaa, mikä on noin 1,4 miljoonaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 2/3 osaa ihmisistä asuu kaupungeissa. Vielä 1990-luvun lopulla suhde oli toisin päin, jolloin vain kolmannes oli kaupunkilaisia. Huomioitavaa on, että kaupungeissa töitä tekevien, mutta maaseudulle tai toiseen kaupunkiin rekisteröityneiden siirtotyöläisten määrä nousi vuonna 2024 ennätykselliseen 300 miljoonaan (yli 20 % väestöstä).

Vuonna 2024 Kiinassa kuoli 10,9 miljoonaa henkeä ja syntyi 9,5 miljoonaa lasta. Maahanmuutolla on häviävän pieni merkitys Kiinan asukaslukuun. Syntyvyys nousi kuitenkin hieman vuodesta 2023, minkä on arveltu johtuvan mm. siitä, että koronapandemian aikaan monet pariskunnat lykkäsivät lasten hankkimista. Yhden lapsen politiikka onkin muokannut kulttuuria ja asenteita perheiden väkiluvun kasvattamisessa. Viime vuosina julkisia toimia on kohdennettu syntyvyyden lisäämiseksi, mutta ne eivät ole tuottaneet merkittäviä tuloksia. Viimeisin väestönlaskenta tehtiin Kiinassa vuonna 2020 ja tulosten mukaan keskimääräinen perhekoko oli 2,6 henkeä. Vain reilulla kolmanneksella kiinalaisista perheistä oli lapsia.

Suuremman perhekoon salliminen ei ole kuitenkaan kääntänyt syntyvyyttä kohoavalle käyrälle. Korkeiden elinkustannusten ja naisten koulutustason nousun on katsottu vaikuttaneen siihen, että lapsiluku pysyy edelleenkin matalana. Kiina väestö vanheneekin nopeasti. On arvioitu, että vuonna 2035 liki kolmannes Kiinan väestöstä sijoittuu yli 60-vuotiaiden ikäryhmään. Tässä kontekstissa tarkasteltuna maan väestökehitys noudattelee samaa kehityskaarta kuin muissakin elintasoaan vahvasti nostaneissa valtioissa. Koulutus- ja elintason nousu vähentää syntyvyyttä ja samanaikaisesti eliniänodote kasvaa. Syntyy yhteiskunta, jonka ikäjakauma painottuu vanhusväestöön.

Kiina myös valvoo kansalaisiaan laajalti. Maassa on totalitaarinen järjestelmä, jonka periaatteet George Orwell kuvasi kirjassaan ”Vuonna 1984”. Valvonta ulottuu kaikkialle. Apuna työssä ovat äänentunnistuslaitteet, miljoonat kamerat, puhelinskannerit ja mielivaltaiset pidätykset. Kansalaisten valvonta ei rajoitu Kiinan sisälle, vaan myös ulkomailla asuvia seurataan. Pysymällä tietoisena esimerkiksi ulkomaille opiskelemaan lähteneiden nuorten tekemisistä, kommunistinen Kiina pyrkii kiistämään maata kritisoivien aktivistien toimintaedellytykset.

Kiina onkin ollut jatkuvasti otsikoissa heikon ihmisoikeustilanteensa vuoksi. Erityisesti kansainvälinen huomio on kohdistunut vähemmistöjen systemaattiseen vainoamiseen. Maan länsiosassa asuvat Uiguurit ovat joutuneet pitkäkestoisten ja laajojen sortotoimenpiteiden kohteeksi, ja alueelle onkin rakentunut mittava viranomaisten pyörittämä valvonta- ja rankaisukoneisto. Suuria määriä islamilaista uskoa tunnustavia ihmisiä on suljettu vankileireille, joissa harjoitetaan kidutusta ja etniseen taustaan liittyvää ”puhdistustyötä”. Uskonnolliset kysymykset ovat Kiinassa vaikeita, sillä niihin sisältyvät auktoriteettipohdinnat haastavat kommunistisen puolueen yksinvallan.