Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että maa tulee saattaa jälleen vahvan talouskasvun tielle – siis tilanteeseen, joka vallitsi ennen vuotta 2008. Erimielisiä ollaan lähinnä keinoista, joilla tähän päästäisiin. Pelkistetysti ilmaistuna puoluekartan oikeaan reunaan sijoittuvat poliittiset voimat painottavat tuottavuuden edistämistä ja saman-aikaisesti toteutettua julkisen talouden sopeuttamista, eli käytännössä menoleikkauksia. Perusteena käytetään sitä, ettei 17 vuotta jatkunut talouden alakulo ole suhdanneperusteinen vaan enemmänkin rakenteellinen ongelma. Puoluekartan vasen reuna taas puolestaan näkee talouskasvun hoitavan onnistuessaan myös julkisen talouden vajeen. Lähtökohtana pidetään sitä, ettei hyvinvointivaltioon tule koskea, vaan se on itseisarvo sinällään.

Objektiivisesti Suomen kansatalouden tilaa tarkasteltaessa on todettava, ettei pian kaksi vuosikymmentä jatkunut pysähtyneisyys selity pelkillä satunnaistekijöillä, kuten taloussuhdanteilla. Taustalla vaikuttaa suurempi ongelmakenttä, mihin liittyy investointipulaa, työmarkkinoiden joustamattomuutta ym. Kun näin on, tulee myös korjaustoimenpiteet löytää taloussuhdanteita laajemmasta viitekehyksestä. Talouden kehitysnäkymillä on merkitystä etenkin nyt, kun Euroopassa eletään sodan uhan alla.

Suomalaiselta yhteiskunnalta odotetaan tulevina vuosina mittavia uusia panostuksia turvallisuuteen sen eri muodoissa, vaikka julkisten menojemme osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen on jo nyt maanosamme huippua. Tähän kehitykseen ei voida vaikuttaa, sillä meitä ohjaavat turvattomuuden voimat ovat vaikutuspiirimme ulkopuolella – pitkän itäisen rajamme takana. Talouskasvun tielle on siis päädyttävä ja nopeasti, joten korjausliikkeiden tulee olla mikromanageroinnin sijaan massiivisia. Muutos kohdistuu laajalti kaikkiin suomalaisiin ja siksi onkin tärkeää tehdä turvallisuuteen liittyvät panostukset selkokielellä ymmärretyiksi koko kansan keskuudessa.