Yhdysvaltojen osalta epävarmuustekijät kytkeytyvät Presidentti Trumpiin ja hänen toteuttamaansa politiikkaan. Julkisuuteen piirtyy kuva, missä nämä kaksi asiaa kyetään joskus erottamaan toisistaan, mutta paljon tapahtuu myös sellaista, mikä jää epämääräisyyden verhon taakse. Trumpin henkilön osalta on käynyt selväksi, että hän tavoittelee erityisesti nopeita ja näyttäviä voittoja. Tempoileva operointi tuontitullien maailmassa on tästä hyvä esimerkki – maailmankauppa sakkaa.

Presidentti haluaa myös selkeästi jäädä historiaan miehenä, joka lopetti virkakaudellaan useita sotia – julkiset puheet Nobel-palkinnosta ovat osa tätä toimintamallia. Politiikan keskiöön nostettu ”America First” -ajattelu johtaa puolestaan siihen, että kansallisen edun sisältöjä ja painotuksia joudutaan jatkuvasti arvuuttelemaan monissa maailman pääkaupungeissa. Näitä intressejä voidaan toki pyrkiä ennakoimaan, mutta kokemus on osoittanut, että Trumpilta saatetaan nähdä yllättäviäkin ulostuloja.

Kiinan presidentti Xi Jinping näyttäytyy ulkoisesti Trumpin vastakohtana. Xi esiintyy julkisuudessa hillittynä valtiomiehenä, mikä peittää alleen häikäilemättömän vallankäytön ja henkilökultin rakentamisen kotimaassa. Tässä hän vertautuu Kansantasavallan perustajaan Mao Zedongiin, jonka sortotoimet johtivat aikanaan miljoonien kuolemaan kommunistisessa Kiinassa. Myös Xi Jinping halunnee jäädä historiaan suurmiehenä. Tässä roolissa hänen toimintansa keskittyy kahteen asiaan – Yhdysvaltojen johtoroolin kiistämiseen ja Taiwanin liittämiseen osaksi kansantasa valtaa. Jälkimmäiseen on kytketty myös konkreettisia aikamääräisiä tavoitteita, jotka Xi Jinping on alaisilleen asettanut.

Xin toimissaan käyttämä aikaperspektiivi poikkeaa Trumpin vastaavasta. Maalia kohti ei edetä tempoilevasti, vaan kaikki perustuu systemaattisesti toteutettuun politiikkaan. Siinä vaikutusvaltaa hankitaan etenkin taloudellisin keinoin. Vyö ja tie -hanke on tästä työstä globaalisti vaikuttava seuraus, missä Kiinan taloudellinen valta ulotetaan kaikille mantereille hankkimalla omistukseen esimerkiksi keskeistä satamainfrastruktuuria. Kiina on ymmärtänyt globaalin etelän merkityksen ja pyrkii sitomaan siihen kuuluvat maat itseensä erilaisin järjestelyin. Esimerkiksi Intian ja Kiinan lähentyminen näyttäytyi vielä hetki sitten mahdottomalta avoimien rajaselkkausten keskellä. Syksyllä 2025 Intian pääministeri Narendra Modi osallistui kuitenkin Kiinan johtaman Shanghain Yhteistyöjärjestön (SCO) kokoukseen ja maat vakuuttelivat ystävyyttään yhteisine pyrkimyksineen.

Kiinan sotilaallinen nousu Yhdysvaltojen haastajaksi käy myös yhä selvemmäksi. Vahva talouskehitys on antanut Xille mahdollisuuden ohjata mittavasti voimavaroja asevoimien uudistamiseen. Erityisesti Kiinan merivoimat ovat vahvistuneet ja ylittävät jo määrällisesti Yhdysvaltojen laivaston resurssit Tyynenmeren alueella. Tämä kehitys näyttää vain jatkuvan ja sen mahdollistaa kommunistimaan vahva laivanrakennuskapasiteetti. Kun tätä verrataan yleisellä tasolla (siviilialukset ml.) Yhdysvaltoihin, niin jokaista USA:ssa valmistuvaa alusta kohden rakennetaan Kiinassa 200 laivaa. Tilanne on seurausta 2000-luvulla tapahtuneesta teollisen tuotannon keskittymisestä Aasiaan. Tätä pidettiin länsimaissa aikanaan järkevänä ja väistämättömänä kehityspolkuna, mutta lyhytnäköisen kauppapolitiikan kielteiset seuraukset ovat nyt tulleet kohdattaviksi