Ukrainassa käynnissä oleva sota on tuonut mukanaan turvattomuuden ilmapiirin Eurooppaan. Kun turvattomuus kasvaa, yhteiskunnassa vahvistuu vastareaktiona turvallistaminen ja militarisoituminen. Näillä ymmärretään turvallisuusajattelun nostamista poliittista päätöksentekoa ohjaavaksi voimaksi. Vaikka kyseessä on luonnollinen kehityskulku, ei sekään ole täysin ongelmaton. Turvaton ilmapiiri vahvistaa viholliskuvien rakentumista, mutta myös yhteiskunnan sisäistä polarisaatiota. Poikkeavien näkökulmien esittäminen ei ole helppoa, vaikka ne kyettäisiinkin perustelemaan. Eriytyvien arvopohjien myötä eri mieltä olevat ja vallitsevasta normaalista poikkeavia arvoja kannattavat ihmiset saattavat alkaa pitää toisinajattelijoita vihollisinaan. Tämä näyttäytyy vaarana myös Suomessa, missä on aina korostettu konsensusta ulko- ja puolustuspoliittisissa kysymyksissä.

Venäjä käyttää vaikuttamistoiminnassaan häikäilemättömästi hyväkseen mentaalista sodankäyntiä ja se perustuu pitkälti jo Neuvostoliiton aikana käytössä olleisiin vaikuttamiskeinoihin. Tavoitteena on vaikuttaa yksilöiden ja erilaisten yhteisöjen ajatteluun, tiedon prosessointiin ja päätöksentekoon. Vääristellyn informaation ja vaihtoehtoisten maailmankuvien kautta rakennetaan vastakkainasettelun suurta tarinaa. Lisäksi Venäjä käyttää ristiriitaisia narratiiveja kylvääkseen epäilyä ja syventääkseen yhteiskunnissa vallitsevia jakolinjoja. Erityisenä pyrkimyksenä on horjuttaa luottamusta viranomaisiin. Kyseessä on siirtymä “totuuden jälkeiseen” aikaan, missä kriittinen ajattelu ja siihen perustuva päätöksenteko vähentyvät ratkaisevasti.

Euroopassa ja USA:ssa on myös selkeästi voimistunut autoritaarinen ajattelu, jossa hyökätään aggressiivisesti tutkijoita ja toimittajia vastaan, synnytetään vihapuhetta poliittisia vastustajia kohtaan ja kyseenalaistetaan vähemmistöjen asemaa. Venäjän intressissä on tukea tätä kehitystä. Myös Euroopasta löytyy vahvoja poliittisia voimia, joille yhteistyö aggressiivisen Venäjän kanssa sopii hyvin. Valtavirtaa tämä toki ei vielä ole, mutta ilmiö vaikuttaa esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Italian sisäpolitiikassa. Luonnolliseksi kehityskaareksi muodostuvat myös ulko- ja turvallisuuspoliittiset heijastumat.

Oman vaikeutensa polarisaatiokehityksen estämiseen tuo sosiaalinen media, missä valheellinenkin tieto leviää reaaliajassa laajoille ihmisjoukoille. Keskustelut käydään myös usein erilaisten somealustojen tarjoaman logiikan ohjaamina. Algoritmit suosivat tunnetusti sisältöjä, jotka herättävät voimakkaita tunteita ja jakavat kohdeyleisöä erilaisiin kupliin. Kuplautuminen puolestaan ruokkii polarisaatiota entisestään ja joskus tätä ilmiötä kuvaamaan käytetäänkin polarisaatioviruksen käsitettä. Tällöin nopeasti leviävä ja provokatiivinen viesti on tavallisimmin irrotettu kontekstistaan tarkoituksella vahvistaa erilaisten ryhmien välisiä vastakkainasetteluja.