Hyökkäys Ukrainaan sitoi Venäjän sotaan, jonka kestoa ja käänteitä ei diktatuurivaltion johdossa kyetty ennakoimaan. Kulutussotaan ajautunut tilanne haastaa niin sotilaiden rekrytoinnin kuin sotaa palvelevan teollisuudenkin. Toisaalta sotatalous on tuonut hetkellisesti hyvinvointia niille, jotka ansaitsevat elantonsa sen toiminnasta. Jälkikäteisarvioissa tämä kaikki tultaneen käymään läpi hyvinkin perusteellisesti etenkin, jos lopputulokseksi muodostuu nykyhallinnon kaatuminen. Tästä ei kuitenkaan juuri nyt näy mitään merkkejä ja oletettavaa on, ettei romahdusta myöskään tapahdu. Se ei ole etenkään Kiinan intressissä, joten toisen diktatuurin tarjoama tuki pitäneekin Putinin hallinnon vallankahvassa sodan seurausvaikutuksista huolimatta.

Venäjän tarve saada Ukraina vähintäänkin poliittisesti hallintaansa ohjaa tällä hetkellä kaikkea toimintaa. Puheet rauhasta ja siihen liittyvistä neuvotteluista ovat kulissi vailla todellisia tarkoitusperiä. Toisin kuin Ukrainalla, Venäjällä ei ole tarvetta päättää sotaa. Sen taloudellinen kyky käydä taistelua on riittävä ja uusia sotilaita saadaan riviin noin 30 000 henkilön kuukausivauhdilla. Mainittakoon, että Euroopan merkkivaltio – Saksa – tuskailee samaan aikaan 80 000 lisäsotilaan hankkimisessa lähivuosien aikana. Jotta tavoitteiseen päästäisiin, tulisi pakkoon perustuva asevelvollisuus palauttaa Saksaan, mutta poliittisten erimielisyyksien takia on päädytty huonoon kompromissiin vapaaehtoisuuteen pohjautuvasta asepalveluksesta.

Pakkoon perustuva hallintomalli kykenee Venäjällä ratkaisemaan tarpeen vaatiessa suuretkin haasteet, mutta länsimainen demokratia kohtaa konsensusvaatimusten myötä merkittäviä sisäpoliittisia ongelmia. Saksan kohdalla ongelmien juurisyyt liittyvät siihen, että maasta löytyy suuri joukko väkeä (myös poliitikkoja), jotka eivät pidä Venäjää sotilaallisena uhkana maalleen. Sota on kaukana – Ukrainan aroilla asti. Lähtökohta on inhimillisesti arvioituna ymmärrettävä, mutta laajempaan eurooppalaiseen kontekstiin sijoitettuna tuomittava. Tämän kaltainen ajatusmalli rapauttaa uskoa Euroopan yhteiseen kykyyn selvitä jatkossakaan turvallisuusongelmistaan.

Putinin hallinnon ote venäläisestä yhteiskunnasta on vahva. Oppositiota ei ole ja aika ajoin esille nousevat soraäänet vaiennetaan kovin ja näyttävin ottein. Eliitti pidetään kuuliaisena Kiinan tapaan jatkuvalla epävarmuudella. Venäläinen erikoisuus ovat myös julkisuuteen säännönmukaisesti päätyvät kuolemantapaukset, missä merkkihenkilöitä putoaa kerrostalojen ikkunoista. Viesti on selvä, toimivan hallinnon taakse on ryhmittäydyttävä yhtenä rintamana ja kaikissa olosuhteissa. Presidentti Putinilla on vielä tuoreessa muistissa Jevgeni Prigozinin juhannuksena 2023 käynnistä Wagner-joukkojen kapinayritys, missä kapinalliset etenivät Moskovaan kulkevalla moottoritiellä panssareineen.

Kansallinen fokus on juuri nyt vahvasti Ukrainan sodassa. Rivisotilaan näkökulmasta tähän ei kuitenkaan sisälly juurikaan positiivisuutta, sillä sodan ankea arki on täynnä kuolemaa ja epätoivoa. Venäläinen toimintamalli on jo pitkään tukeutunut rintamalla suurin inhimillisin uhrauksin saavutettavaan sotamenestykseen. Pienten maa-alueiden hallintaan saatetaan uhrata satamäärin sotilaita kuolleina ja haavoittuneina – kaikuja maailmansodista. On arvioitu, että Venäjän kokonaistappiot liikkuvat päivittäin 500–1000 sotilaan välillä. Samanaikaisesti tuhoutuu myös suuri määrä erilaista kalustoa. Eniten tappioita tuotetaan drooneilla, joita vastaan suojautuminen on lähes mahdotonta itäisen Ukrainan avoimissa maastoissa.

Koko sodan ajan Venäjä on myös terrorisoinut ukrainalaisia siviileihin kohdistuvilla sotatoimillaan. Vuoden 2022 aikana tämä nousi vahvasti otsikoihin vallatuilla alueilla tapahtuneiden teloitusten ja joukkohautojen myötä, mutta myöhemmin mukaan ovat tulleet systemaattiset aseelliset iskut siviilikohteisiin. Ukrainassa eletäänkin vahvan ohjus- ja drooniuhan alla kaukana rintamalinjoista. Koskaan ei ole varmuutta, mihin Venäjä seuraavaksi iskee. Sodankäynnin alueellinen laajuus on myös johtanut siihen, että niin Venäjän hyökkäysaseita kuin niiden torjuntaan käytettyjä ohjuksiakin on harhautunut Nato-maiden alueelle. Toistaiseksi nämä tapahtumat eivät ole johtaneet laajempaan eskalaatioon, vaikka joissain tapauksissa onkin menetetty ihmishenkiä. Myös Suomen lähialueelle on tehty drooni-iskuja Ukrainan toimesta, ja kohteena on ollut erityisesti Venäjän energiantoimituskyky.

Yleisesti tunnettu ja Venäjää ohjaava narratiivi antaa olettaa, ettei tarve alistaa sotilaallisin keinoin naapurimaita pysähdy vain Ukrainaan. Jo pitkään on länsimaisissa arvioissa esiintynyt vahvoja spekulaatioita siitä, että kohteeksi saattaisi joutua erityisesti Viro ja siellä Narvan rajakaupunki. Arvioita tukee fakta, että kaupungin väestöstä noin 90 % puhuu äidinkielenään venäjää ja heillä on paljon siteitä naapurimaahan. Narvan valtaaminen ei olisi Venäjälle mikään erityinen voimanponnistus ja samalla tulisi testattua Naton viidennen artiklan toimivuus. Operaatio kuitenkin johtaisi tielle, jonka askelmerkkejä ei kukaan tunne, joten siihen myös sisältyy riskejä. Pienen Viron näkökulmasta tilanne saattaisi muodostua hyvin kriittiseksi, jos Nato-jäsenyyden myötä hankitut turvatakuut eivät toimisikaan oletetusti.

Suurvaltojen vastakkainasettelussa Venäjä tukeutuu suureen ydinasearsenaaliinsa. Samanaikaisesti harjoitetaan kehittämistoimintaa, jonka tarkoituksena on tuottaa uuteen teknologiaan pohjautuvia ohjuksia. Näitä hypersoonisia aseita on testattu ja onpa niitä käytettykin Ukrainaa vastaan tavanomaisilla taistelukärjillä varustettuna. Toistaiseksi torjuntateknologia ei ole kyennyt vastaamaan esille nousseeseen uhkaan. Tilanne kuitenkin elää jatkuvasti, joten olettavaa on, että tämäkin asetelma muuttuu lähivuosina. Euroopassa kannetaan erityistä huolta Kaliningradin alueesta, joka sijaitsee Itämeren rannalla rajoittuen Puolaan ja Liettuaan. Ohjusaseiden käyttäminen Kaliningradista altistaisi monet keskisen Euroopan kaupungit hyvin lyhyellä reagointiajalla venäläiselle asevaikutukselle. Puhutaan minuuteista.

Kaliningradiin liittyy myös kysymys maayhteydestä Venäjän ja erillisalueen välillä. Suwalkin käytäväksi kutsutaan kapeaa maa-aluetta Valko-Venäjältä Kaliningradiin ja se sijoittuu sekä Puolan että Liettuan alueille. On arvioitu, että Venäjä pyrkisi konfliktitilanteessa ottamaan nopealla sotilaallisella iskulla tämän kriittisen pisteen hallintaansa. Uhka on luonnollisesti huomioitu puolustusliitto Naton suunnittelussa ja parhaillaan onkin käynnissä mm. saksalaisen prikaatin pysyvä sijoittaminen Liettuaan. Itämerelle pääsy on kuitenkin Venäjälle elintärkeää, eikä sitä voida jättää Suomenlahden pojukassa sijaitsevan satamakapasiteetin varaan. Niinpä Suwalk tuleekin pysymään sotilaallisilla suunnittelupöydillä pitkään.

Eurooppalainen mediahuomio on parhaillaan vahvasti Ukrainassa. Viime aikoina esiin nousseet tiedot antavatkin olettaa, että sota tulee siirtymään jälleen uuteen vaiheeseen. Kysymyksessä on Ukrainan kaukoiskukyvyn ulottuminen kaikkiin keskeisiin tuotantolaitoksiin syvällä Venäjän sisällä. Ukraina näyttää onnistuneen kehittämään tähän kykeneviä ohjuksia, joten uusi uhka nousee nopeasti Moskovan horisonttiin. Nämä uudet ohjukset kykenevät kantamaan jopa tonnin painoisen räjähdelatauksen, kun drooneilla on päästy vain noin sadan kilon kokoluokkaan. On selvää, ettei kaikkia ohjuksia kyetä torjumaan, joten muutos uhkaa kokonaisten asejärjestelmien toimituksia Ukrainassa taisteleville venäläisille joukoille.

Ukrainan kaukovaikuttamiskyvyn lisääntymisen pelotevaikutus on arvioitava merkittäväksi myös venäläisessä yhteiskunnassa. Pitkäkään etäisyys rintamalinjoihin ei tuo turvaa, jos kohdealueella toimii sodankäynnin kannalta kriittisiä tuotantolaitoksia. Tästä seuraa kasvavaa epävarmuutta ja pitkään jatkuessaan sillä on merkitystä tavallisten venäläisten intoon tukea sotatoimia. Samalla muutos asettaa Venäjän johdolle paineita etsiä ratkaisua Ukrainassa. Kyseeseen voi tulla sotatoimien kiihdyttäminen entisestään tai hakeutuminen aitoon neuvotteluyhteyteen Ukrainan kanssa. Ukrainan kaukovaikuttamiskyvyn lisääntyminen voidaankin nähdä yhtenä keskeisenä elementtinä kuljettaessa kohti kestävää rauhaa.

Venäjän sotilaallisen aggression jatkuminen on paljolti riippuvainen myös Yhdysvaltojen toiminnasta. Tähän mennessä julkisuuteen välittynyt kuva korostaa presidenttien Trump ja Putin hyvää henkilökemiaa, missä ristiriitoja ei näytä olevan, vaan suhteessa vallitsee harmonia. Putinista annettu kansainvälinen etsintäkuulutuskaan ei vaikuta olevan edes hidaste yhteiselolle. Trump pitää tunnetusti arvossa vahvoja johtajia ja Putin sopii hyvin tähän muottiin. Eurooppalaiset valtiot ja EU yrittävät vaikuttaa tilanteeseen, mutta tähän liittyvää onnistumista voidaan vain arvailla. EU tuskin tulee jatkossa olemaan asian suhteen merkittävässä roolissa, sillä sekä Trumpilla että Putinilla on molemmilla selkeä intressi heikentää unionin merkitystä ja roolia. Pyrkimys on toimia kahdenvälisesti, jolloin yksittäisille Euroopan maille jää vain vähän vaikutusvaltaa kansainvälisellä areenalla.