Viimeisen 15 vuoden aikana tapahtuneessa globaalissa muutoksessa peruskuva näyttää kirkastuneen pääosiltaan. Maailma pyörii juuri nyt pitkälti Yhdysvaltojen ja Kiinan määrittämien askelmerkkien mukaan. Yksinkertaisesta perusasetelmasta huolimatta olisi virhe olettaa, että etenemisestä rakentuisi looginen kehityspolku tulevaisuuteen. Mukana on monia satunnaismuuttujia, jotka liittyvät niin Kiinaan kuin Yhdysvaltoihinkin, mutta myös muihin toimijoihin.

Satunnaismuuttujista keskeisin on Venäjä, joka käy loppumattomalle näyttävää kamppailuaan länttä vastaan. Sen nimissä kuolee joka päivä satamäärin ihmisiä niin Ukrainassa kuin myös Venäjän rajojen sisäpuolella. Lisäksi Pohjois-Korea ja Iran ovat monessa mukana ja useimmissa tapauksissa tuo mukanaolo aiheuttaa merkittäviä turvallisuushuolia muissa maissa.

Myös Lähi-Itä näyttää muodostavan vuoden 1948 jälkeisen historiansa siivittämänä jatkuvassa kiehumispisteessä olevan kattilan, jonka ylikiehuntaa onnistutaan kuitenkin mittavin kansainvälisin ponnistuksin hillitsemään.

Maailmassa vaikuttaa kaksi keskenään kilpailevaa maaryhmää, missä johtovaltioina toimivat Yhdysvallat ja Kiina. Jälkimmäisen taloudelliset ja teknologiset kyvykkyydet voivat johtaa siihen, että globaaliin etelään kuuluvat valtiot kääntyvät yhä voimakkaammin Aasian suuntaan. Yhdysvaltojen tulli- ja eristäytymispolitiikka tukee tätä tulkintaa. Toisaalta presidentti Trump on saavuttanut kansainvälistä arvostusta toiminnastaan Lähi-Idän rauhanvälitystyössä, missä Israelin ja Hamasin konfliktiin on saatu aikaan tulitauko. Sitä voidaan pitää suurena saavutuksena, sillä osapuolten vihanpidolla on pitkät ja veriset perinteet.

Yhdysvaltojen ja Kiinan ympärille muodostuneet ryhmittymät kattavat vain osan suuresta pelikentästä. Erityisesti globaalin etelän valinnat kumpuavat mitä suurimmassa määrin konkreettisista hyödyistä, joita kansainvälisellä yhteistyöllä saavutetaan. Tässä pelissä Kiinalla on kärsivällisyyttä odottaa voittoja jopa vuosia. Länsimaiden aikajänne on tunnetusti paljon lyhyempi, sillä sitä ohjaavat määrävälein eteen tulevat vaalit, joissa punnitaan vallassa olleiden poliittisten voimien harjoittamat toimet.

Eurooppalaisiin vaikuttaa myös tarve tarkastella yhteistyötä demokratia- ja ihmis-oikeuskysymysten valossa. Suuri osa globaalin etelän valtioista poikkeaa kuitenkin liberaalista demokratiasta hallintomallinsa osalta, mikä lienee otettava vallitsevana realiteettina kansainvälistä yhteistyötä rakennettaessa.

Kilpailu Yhdysvaltain ja Kiinan johtamien maaryhmien kesken on vaiheessa, jota ilmentää syvällinen muutos kansainvälisissä suhteissa. Blokkiutumisen todellisuus tunkeutuu kaikkialle ja valtioiden tuleekin jatkossa valita puolensa osana tätä kehitystä. Kuten valintatilanteissa aina, syntyy tässäkin helposti asetelma, missä valitsemalla jotain suljetaan pois joukko muita mahdollisuuksia. Asetelmasta on kehittymässä painajaismainen valinta Euroopalle, joka tasapainoilee Yhdysvaltain ja Kiinan välimaastossa etenkin talouteen liittyvissä kysymyksissä.