Maahanmuutosta kumpuava monikulttuurinen yhteiskunta ei ole turvallisuusnäkökulmasta yksiselitteinen asia, vaan siihen sisältyy niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Yleisesti jaettu käsitys kuinkin on, että kansallisen yhteenkuuluvuuden vallitessa kyetään rakentamaan parempi nykyhetki ja tulevaisuus kuin ilman sitä. Valitettavasti tämän olotilan saavuttaminen muodostuu vaikeaksi jo hyvinäkin aikoina, sillä yksilökeskeisyys on vallannut laajalti alaa yhteisöllisyydeltä.

Huonoina aikoina ja erityisesti ulkoisen uhan edessä tilanne näyttäytyykin sitten päinvastaisena. Tässä kontekstissa maahanmuuttajiakin tulisi arvioida, eikä sortua käsittelemään vain yksityiskohtia. Nyky-yhteiskunnassa kysymystä tarkastellaan yhä useammin hyötynäkökulmasta, jolloin perusajatuksena on, että maahanmuuttajan kotoutuessa syvällisesti suomalaiseen yhteiskuntaan, hänestä muodostuu voimavara. Päinvastaisessa tapauksessa logiikka johtaa ajattelemaan maahanmuuttajista rasitteena yhteiskunnalle. Lähestymistavan inhimillisyydestä ja eettisestä hyväksyttävyydestä voidaan esittää perusteltua kritiikkiä.

Kotoutumisprosessissa yhtenä tärkeänä vaiheena on pidettävä sellaisten ulkoisten vaikutteiden poistumista, joilla pyritään tietoisesti horjuttamaan demokratiaa ja muita länsimaisten liberaalien yhteiskuntien peruskiviä (mm. tasa-arvo). Esimerkiksi Venäjän aggressiivisen laajentumispolitiikan tukeminen edustaa ei-hyväksyttävää ilmiötä, mutta sama voidaan todeta myös uskonnollisesta fundamentalismista. Kummassakin tapauksessa oikeusvaltio kyseenalaistuu vahvasti, joten luonnollisena johtopäätöksenä seuraa, että suomalaisella yhteiskunnalla on oltava riittävän voimakkaat keinot puuttua yhteiskuntarauhaa uhkaavaan toimintaan. Jos näin ei tapahdu, altistamme itsemme tulevaisuudessa entistä avoimemmaksi käyvälle yhteiskuntarauhaa horjuttavalle työlle. Ulko- ja turvallisuuspoliittisia pidäkkeitä Venäjän suuntaan ei enää ole, joten oikeusvaltioomme sopimatonta toimintaa tule myöskään suvaita.

Poliittiset puolueet ovat Suomessa valitettavan laajalti paaluttaneet kantansa maahantulijoihin niin yleisesti kuin erityisestikin, jolloin tarpeellinen ja argumentoitu keskustelu estyy. Tätä vahvistavat eri aatesuuntia edustavien kellokkaiden toistuvat ulostulot, joilla julkinen huomio saadaan kohdistumaan täysin toisarvoisiin asiakysymyksiin. Helpot poliittiset voitot vaikuttavat olevan tärkeämpiä kuin maahantulijoita koskevan kokonaisuuden saattaminen laajemman poliittisen konsensuksen piiriin. Kyseessä on kansallinen ongelma, jolle tosin löytyy vertailukohtia monista muistakin Euroopan maista.