YK:n peruskirjan 51 artikla vahvistaa valtion oikeuden asevoiman käyttöön itsepuolustustarkoituksessa toista valtiota vastaan. Itsepuolustukseen voidaan käydä yksin tai yhdessä muiden maiden kanssa ja yhteinen itsepuolustus voi perustua ennalta tehtyyn sopimukseen. Mikään valtio ei voi kuitenkaan oma-aloitteisesti ryhtyä avustamaan toista valtiota, vaan tarvitaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen tahon nimenomainen avunpyyntö. Itsepuolustusoikeuden käyttöä rajoittaa lisäksi suhteellisuusperiaate. Asevoiman käyttö on sallittu hyökkäyksen takaisin lyömiseksi ja välittömän aseellisen uhan poistamiseksi – ei hyökkääjävaltion tuhoamiseksi.

Globaalisti tarkasteltuna asevoimaa hyödynnetään laajalti erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Erityisesti Yhdysvallat on ajautunut maailmanpoliisin roolissaan asevoiman käyttöön toistuvasti. Tuoreimpana esimerkkinä kesältä 2025 mainittakoon Israelin kanssa tehdyt yhteisiskut Iranin ydinohjelmaan. Tavoitteena oli estää maata valmistamasta ydinasetta. Tämän vuosituhannen puolella USA on ollut maailmalla mukana jonkin tyyppisissä sotatoimissa lähes joka vuosi. Yhdysvalloissa asevoiman käyttäminen kansallisten intressien edistämiseen on siis enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Myös rajatummat alueelliset sotatoimet ovat hyvin tavanomaisia. Esimerkiksi pitkään jatkunut Vuoristo-Karabakhin konflikti eskaloitui useampaan otteeseen sotatoimiksi 2020-luvun alkupuolella ja johti Azerbaidzanin voittoon. Satoja vuosia alueella asunut armenialaisväestö joutui jättämään kotinsa ja evakuoitui Armenian puolelle. Rauhantilan takuumiehenä toiminut Venäjä ei kyennyt estämään tapahtunutta. Sittemmin Azerbaidzan on ajautunut vakavaan välirikkoon myös Venäjän kanssa, eikä tilanteeseen ole näköpiirissä ratkaisua. Kehitys johti siihen, että Turkin merkitys alueellisena suurvaltana korostuu. Turkki on tukenut pitkään Azerbaidzania, mikä selittynee uskonnollisesta ja kulttuurisesta taustasta käsin.

Ikävästä esimerkistä käy myös Sudan, missä yhteiskuntaa koetteleva sisällissota näyttäytyy järkyttävissä mittasuhteissa. Meneillään oleva aseellinen toiminta käynnistyi vuonna 2023 ja sen molemmat osapuolet ovat olleet aiemmin osa Sudanin virallisia asevoimia. Lopputuloksena on tuhansia kuolleita, miljoonia kotinsa jättäneitä sekä laaja nälänhätä. Sudanin tilannetta pidetään yleisesti tämän vuosikymmenen suurimpana humanitaarisena kriisinä. Sudan itsenäistyi vuonna 1956 ja on pinta-alaltaan Afrikan kolmanneksi suurin valtio. Asukkaita maassa on 47 miljoonaa. Sudanin lähihistoriaa ovat värittäneet toistuvat sisäiset konfliktit.

Maailman huomio on myös vahvasti kiinnittynyt Gazassa toteutettuihin sotatoimiin. Ne käynnistyivät palestiinalaisten operaatiosta, missä Hamasin terroristit hyökkäsivät Israeliin lokakuussa vuonna 2023. Valtaosa iskuista kohdistettiin siviiliväestöön ja lopputulos oli, että Hamasin terroristit tappoivat yli tuhat israelilaista. Näistä suurin osa oli siviilejä. Israel vastasi voimalla ja kaksi vuotta kestänyt aseellinen väkivalta on raunioittanut Gazan. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kuolleet, mutta lokakuussa 2025 saatiin aikaan aselepo presidentti Trumpin välityksellä. Gazassa vallitsee mittava humanitaarinen kriisi, joka puhuttaa erityisesti läntistä Eurooppaa.

Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 käynnisti kuitenkin täysin uuden vaiheen kehityksessä, missä asevoimaa käytetään valtion laajentumispyrkimysten toteuttamiseen. Julkisuudessa on esiintynyt lukuisia yksityiskohtaisiakin selityksiä Venäjän hyökkäyssotatoimille, mutta niiden taustalla vaikuttava logiikka on yksinkertainen. Kyse on etupiirin rakentamisesta lännen suuntaan. Venäjä katsoo Ukrainan kuuluvan etupiiriinsä ja pitää oikeutenaan alistaa maan tahtoonsa asevoimin. Samankaltaisia etupiiriin liittyviä intressejä Putinin johtamalla maalla on myös etenkin Baltian suunnalla ja Moldovassa. Suomenkin osalta voidaan esittää perusteltuja väittämiä Venäjän etupiiriajattelun ulottumisesta etenkin Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren alueelle.