Suomessa talousotsikoissa on erityisesti julkisen velan suureksi kasvanut määrä. Ilmiön kattava tarkastelu edellyttää sitä, että huomioon otetaan paitsi valtion, myös paikallistason sekä sosiaaliturvarahastojen velkaantuminen. Erilaisten julkisyhteisöjen EDP-velka kuvaakin EU:n jäsenmaiden julkisen talouden velkakantaa yhtenevästi. Kyseessä on bruttovelka, joka käsittää käteisrahan ja talletukset, arvopaperit sekä lainat. Yhden osan EDP-velasta muodostaa valtion ottama velka. Suomen perustuslain mukaan valtio voi ottaa velkaa vain eduskunnan suostumuksella.

Valtion lainanottotarve syntyy budjetin alijäämästä ja erääntyvän velkakannan hoitamisesta. Valtiovarainministeriö vastaa valtionvelan osalta strategisista linjauksista, mutta käytännön operaatiot toteuttaa Valtiokonttori. Valtion velkaantuminen oli vuonna 2025 erittäin vahvassa kasvussa, eikä tähän kehitykseen ole odotettavissa muutosta. Pääsyynä tilanteeseen ovat talouskasvun puuttuminen ja uudet merkittävät menoerät, joita joudutaan suuntaamaan turvallisuuden vahvistamiseen. Taustalla vaikuttaa lisäksi sosiaali- ja terveysmenojen pysyvä kasvupaine demografiakehitykseen liittyen.

Absoluuttisen velkamäärän sijaan huomio tulisi kohdistaa julkisyhteisöjen velan määrään suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä suhde kertoo siitä, onko julkinen talous kestävällä perustalla vai ei. Sen osalta voidaan tehdä myös johtopäätöksiä yhteiskuntarauhaan liittyvistä kysymyksistä, joista syntyy heijastumia demokratiaamme. Juuri nyt näyttää siltä, että kehitys kulkee huolestuttavaan suuntaan. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa vauhdilla, mikä lisää samalla yhteiskunnan häiriöherkkyyttä. Pelkistetysti ilmaistuna Suomella ei ole taloudellista kykyä varautua uusiin esille nouseviin haasteisiin, sillä kaikki taloudelliset panokset on käytetty nykyisen julkisen toiminnan ylläpitoon – siinä edes onnistumatta. Talouskasvua siis tarvitaan ja nopeasti.

Suomen talouskasvua voidaan julkisen vallan toimenpitein edistää luomalla paremmat kannustimet ja puitteet yritysten kiinteän pääoman uudistamiselle. Tähän kenttään vaikutetaan omistusoikeutta vahventamalla, tekemällä politiikasta ennakoitavaa, keventämällä verotusta, sekä vähentämällä yritysten markkinoille tulon esteitä. Tärkeää olisi saada ohjattua huomattavasti nykyistä enemmän pääomia startup-toimintaan, jolloin kyettäisiin vaikuttamaan pitkäjänteisesti teknologiapainotteisen teollisuuden tulevaisuusnäkymiin Suomessa. Nopeita tuloksia tällä saralla saadaan aikaan vain mittavilla yritystoiminnan kannattavuuteen vaikuttavilla toimenpiteillä. Näistä mainittakoon esimerkiksi yhteisöveroon liittyvät tuntuvat keventämisratkaisut.

Käynnissä on itse itseään ruokkiva negatiivisuuden kierre, josta ei näytä löytyvän poispääsyä demokratiassamme nykyisin käytössä olevin keinoin. Aivan liian monia asia on lukittu jäykkään lainsäädäntöön, jotta strategisten korjausliikkeiden tekeminen mahdollistuisi. Pitkälti talousongelmista kumpuaa puolestaan yhteiskunnallinen tyytymättömyys, joka saattaa pahimmillaan johtaa koko demokraattisen järjestelmän kyseenalaistamiseen. Demokratian rattaissa toimivien päätöksentekijöiden on tunnistettava vaara, sillä muussa tapauksessa edessämme voi olla todella haastava lähitulevaisuus. Yhteiskuntarauhaa on aiemmin ostettu rahalla, mutta miten käy, jos tämä ei ole enää mahdollista?

Raha ei vaikuta olevan Euroopasta kuitenkaan loppumassa, sillä komissio on esittänyt osana Euroopan unionin seuraavaa monivuotista rahoituskehystä uutta, yhteisvelkaan pohjautuvaa kriisimekanismia. Rahoitusvälineen koko olisi 400–500 miljardia euroa, mutta jäsenmaille ei myönnettäisi avustuksia kuten koronapandemian aikaisessa elpymispaketissa. Kyse olisi tällä kertaa pelkästään lainoista. EU:n monivuotisella rahoituskehyksellä tarkoitetaan budjettia, joka unionissa käytetään vuosien 2028–2034 välillä.

Suomen hallitus on ilmoittanut vastustavansa muuta kuin puolustukseen käytettävää yhteisvelkaa. Valinnan kääntöpuoli on kuitenkin, että talous on saatava nopeasti kasvu-uralle ja samaan aikaan tulee toteutettavaksi ylisuureksi paisunutta julkista sektoria koskevia korjaavia toimenpiteitä. Jälkimmäisiä iso osa kansasta vastustaa, sillä entistä suurempi joukko suomalaisia on täysin riippuvainen yhteiskunnan heille päivittäin tarjoamasta tuesta – joko palveluiden tai henkilökohtaisen talouden osalta. Tähän yhdistyvä tyytymättömyys kanavoituu kannatuksena niille puolueille, joiden agendalla julkisen toiminnan laaja ylläpito näyttäytyy puolueen itsensä näkökulmasta eksistentiaalisena kysymyksenä.