Suomelle tärkeä Itämeren alue on laajuudeltaan pienehkö, mutta monella tapaa jännitteinen. Esimerkiksi Suomenlahden pohjukassa sijaitsevan Pietarin asukasmäärä on karkeasti arvioituna sama kuin koko Suomen väkiluku. Jo satojen vuosien ajan Venäjälle onkin ollut elintärkeää häiriöttömän meriyhteyden takaaminen Pietariin. Vaatimus korostuu tässä ajassa, missä Itämeren molemmat rannat ovat Kaliningradin erillisaluetta lukuun ottamatta puolustusliitto Natoon kuuluvien valtioiden hallussa. Nato puolestaan on Venäjällä määritelty ensisijaiseksi viholliseksi Euroopan suunnalla ja parhaillaan Ukrainassa käynnissä oleva sota toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Venäjä sanoo käyvänsä sotaa Naton itälaajentumista vastaan.

Itämeren alueen maantiedettä tarkasteltaessa ei voida ohittaa Ahvenanmaata. Saarimaakunnan sijainti Suomen ja Ruotsin välillä tekee siitä strategisesti tärkeän paikan, mikä on näkynyt historian saatossa moneen otteeseen. Venäjällä onkin ollut toisen maailmansodan peruja Maarianhaminassa konsulaatti, jonka toiminta painottui kylmän sodan aikana vakoiluun. Ahvenanmaan asemaa säätelevät kansainväliset sopimukset ovat olleet viime vuosina laajalti julkisessa keskustelussa.

Konsulaatin toimintaa on vaadittu lopetettavaksi ja saarimaakunnan demilitarisointia purettavaksi. Virallinen Suomi ei ole näihin vaatimuksiin reagoinut eräitä juridisluonteisia virkamiesselvityksiä lukuun ottamatta. Kansainväliset sopimukset estävät mm. Suomen puolustusvoimien pysyvän läsnäolon Ahvenanmaalla. Rajoitteen mielekkyydestä voidaan nykyisessä turvallisuustilanteessa esittää vahvaa kritiikkiä.

Ahvenanmaa on sotilasstrategisesti tärkeä alue, jonka hallinta olisi sotilaallisen konfliktin sattuessa myös Venäjälle merkittävä kysymys. Tätä problematiikkaa onkin Suomessa jouduttu pohtimaan vuosikymmenten saatossa paljon. Kyseeseen tulisi eskalaatiotilanteessa konkreettinen kilpajuoksu Ahvenanmaalle.

Itämeren pohjoisosan käytettävyyden ratkaisee se, kuka hallitsee Baltian rannikkoa. Alue oli toisesta maailmansodasta aina 1990-luvun alkupuolelle osa Neuvostoliittoa, kunnes Baltian maat irtautuivat sen rauniosta. Venäjän heikkoudentilan väistyttyä ja laajentumispyrkimysten käytyä selviksi, on huoli Baltian kohtalosta uudelleen akuutti. Vaikka alueen valtiot kuuluvat Natoon, ei tätä ongelmaa kyetä sivuuttamaan.

Huolta herättää tilanne, missä Yhdysvallat on osoittautunut ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ulostuloissaan hyvin epäjohdonmukaisiksi presidentti Trumpin toisella virkakaudella. Venäjälle olisi eduksi ottaa Baltia haltuun, jolloin myös Itämeren laajemmalle hallinnalle ja ilmapuolustuksen ulottamiselle kauemmas länteen syntyisivät merkittävästi nykyistä paremmat edellytykset.

Myös Tanskan salmille muodostuu geopoliittisesti tärkeä rooli niin Suomen kuin muidenkin Itämeren rantavaltioiden intressejä arvioitaessa. Lähes kaikki tavaravientimme ja -tuontimme kulkee maailmalle näiden salmien kautta. Varareittinä voidaan käyttää Kielin kanavaa, mutta sen fyysiset mittasuhteet asettavat rajoitteita kauppa-alusten koolle ja niiden samanaikaiselle määrälle kanava-alueella.

Tanskan salmien käytön kiistäminen olisi Venäjän intressissä tilanteissa, joissa se aikoisi suorittaa sotilaallisia toimia Itämeren alueella. Tämä vaara tunnistettiin jo kylmän sodan aikana, eikä nykytilanne muodosta poikkeusta. Käytännön toimenpiteet ovat kuitenkin huomattavasti haasteellisemmin toteutettavissa, sillä tukialue (Kaliningrad) sijaitsee verraten kaukana Tanskan salmista.