Maanpuolustus yhdistää suomalaisia yli erilaisten rajojen tavalla, mitä ei voida pitää tyypillisenä tämän päivän länsimaisissa yhteiskunnissa. Ihmiset kokevat laajaa kansallista yhteenkuuluvuutta esimerkiksi viime sotien perintöä vaalittaessa. Aina näin ei ole ollut – ei etenkään aikana, jolloin oli tärkeintä kumartaa idän suuntaan ja syvään. Tosin jopa noina konsensuksen vuosikymmeninäkin oli niitä, jotka eivät tätä suostuneet tekemään. He ajautuivat tuolloin valintansa myötä järjestäytyneen yhteiskunnan sivuraiteelle.

Tänä päivänä Suomea on puolustettava aseiden lisäksi myös muilla tavoin. Lähiympäristömme ainoa todellinen uhka muodostuu Venäjästä, joka käyttää laajaa keinovalikoimaa saavuttaakseen tavoitteensa. Tuo tavoite on kaikessa yksinkertaisuudessaan menneen suuruuden palauttaminen ja siihen sisältyy mm. rajojen siirtäminen väkivaltaa käyttäen. Suomea puolustetaan siis siellä, missä Venäjää heikennetään tavoilla, jotka vaikuttavat sen kykyyn harjoittaa vihamielistä toimintaa Suomea ja muita rajanaapureita vastaan. Tällä hetkellä tuo kohtauspaikka on Ukrainassa, missä Venäjälle tuotetaan satojen sotilaiden tappiot joka päivä.

Suomi onkin avustanut Ukrainaa heti sodan alkumetreiltä lähtien viemällä maahan puolustustaistelussa tarvittavia aseita ja muita sodankäynnille välttämättömiä tarvikkeita. Kesäkuussa vuonna 2025 toimitettiin järjestyksessä 29. aseapupaketti, jolloin niiden yhteenlasketuksi kokonaisarvoksi muodostui vuodesta 2022 lähtien noin 3 miljardia euroa. Lisäksi puolustusministeriö käynnisti tukiohjelman, jolla Ukrainaan toimitettavia tilauksia kohdennetaan kotimaisille puolustusteollisuuden yrityksille 660 miljoonan euron arvosta. Tämän apupaketin sisältöä, toimitustapaa tai aikataulua ei avata julkisuuteen operatiivisista syistä.

Sotatoimet maatamme vastaan voisi käynnistyä 1) nopeana täysimittaisena hyökkäyksenä, tai 2) pidemmällä aikavälillä tapahtuvan eskalaatiokehityksen seurauksena. Vaikka esimerkiksi Ukrainan tapahtumia vuonna 2022 käsitellään lännessä ensimmäiseen kategoriaan sijoittuvina, ei tilanne ollut sielläkään näin mustavalkoinen. Venäjän tukemat separatistijoukot olivat sotineet ukrainalaisia vastaan jo vuodesta 2014 Donetskin ja Luhanskin alueilla. Avoin konflikti ei vain saavuttanut länsimaissa ansaitsemaansa huomiota – yhteistyötä Venäjän kanssa jopa tiivistettiin etenkin keskisessä Euroopassa päätetyn energiapolitiikan toteuttamiseen liittyen.

Pidemmän aikavälin eskalaatiokehitykseen liittyykin monia haasteita. Jännitteinen ilmapiiri, mihin kytkeytyy asevoiman käytöllä uhkailu ja erilaisten hybridivaikuttamisen keinojen käyttö, turruttaa helposti niiden kohteen. Kovasta sotaretoriikasta tulee osa päivittäistä uutisvirtaa, eikä siihen kiinnitetä enää juurikaan huomiota tavallisten ihmisten keskuudessa. Myös asiantuntijoiden toistuva marssittaminen julkisuuteen, selittämään niin pieniä kuin suuriakin turvallisuuskysymyksiä, aiheuttaa ihmisissä kyllästymisreaktion.

Kuulostaako arkipäiväiseltä kuvaukselta Suomessa vuonna 2026? Näin tilanne valitettavasti näyttäytyy ja juuri tämä onkin venäläinen toimintamalli, missä todelliset tekemiset pyritään peittelemään. Informaatio-operaatioista aiheutuu pahimmassa tapauksessa strategisen tason yllätyksiä rajanaapureille.